Auditointipalvelut
Organisaation tietojärjestelmien pitää pystyä vastaamaan ongelmitta ja tietoturvallisesti liiketoiminta-arjen haasteisiin. Toisaalta niiden tulee skaalautua liiketoiminnan tuleviin muutoksiin ja jatkokehitystarpeisiin.
Systemaattinen tarkastelu on edellytys kestävälle tietojärjestelmien toimintavarmuudelle. Säännöllinen auditointi on tarkoituksenmukaista järjestelmille, joiden voidaan katsoa olevan liiketoiminnan kannalta kriittisiä.
Joskus hyvinkin suunnitellut ja ylläpidetyt järjestelmät saattavat osoittautua haavoittuvaisiksi ja tarvitaan nopeita toimia niiden palauttamiseksi täyteen toimintavarmuuteen. Tällöin auditoijalle kohdistettavat vaatimukset liittyvät pikaiseen ongelman paikallistamiseen ja tarvittavien korjaavien toimenpiteiden suosittelemiseen niin, että liiketoimintaprosessit olisivat jaloillaan mahdollisimman nopeasti.
Kun organisaatio haluaa selvyyden nykyjärjestelmien jatkokehitettävyydestä tai mahdollisen uuden järjestelmähankinnan tarpeellisuudesta, on ulkopuolisen auditoinnin teettäminen perusteltua. Kolmannen osapuolen auditoinnilla voidaan myös tukea liiketoimintakriittistä hankintapäätöstä, kun ei ole täyttä varmuutta järjestelmän soveltuvuudesta organisaation kokonaisarkkitehtuuriin ja tarpeisiin.




